Yhteispohjoismaisen haastekilpailun lanseeraus

Artikkelikuva: Yhteispohjoismaisen haastekilpailun lanseeraus
Nordic Independent Living Challenge -kilpailu lanseerataan eHealth-tapahtumassa Helsingin Messukeskuksessa 8.1.2015 klo 14.30 alkaen. Yhteispohjoismaisen haastekilpailun tavoitteena on löytää uusia teknologisia ja muita ratkaisuja tukemaan ikääntyneiden sekä vammaisten itsenäistä asumista kotona. Suomessa kilpailun toteutuksesta vastaa Helsingin kaupunki yhdessä Forum Virium Helsingin kanssa.  
 
Kaikille avoin haastekilpailu toteutetaan neljässä vaiheessa vuosina 2015–2016. Haastekilpailun pääpalkintona on 1 000 000 Norjan kruunua (noin 120 000 eur). Lisäksi kilpailun eri vaiheissa tarjotaan verkostoitumistilaisuuksia, rahallista tukea, konsultointia ja pilotointimahdollisuuksia yhdessä pohjoismaisten pääkaupunkien kanssa.
 
Haastekilpailuun voi lähettää ideoita 5.2.-18.3.2015. (Hakuaikaa on jatkettu, aiemmin 15.3.2015)
 
Lanseeraustilaisuudessa esitellään Nordic Independent Living Challenge -kilpailu ja taustoitetaan itsenäisen asumisen teemaa niin julkisen sektorin kuin yritystoiminnan näkökulmasta. Lisäksi visioidaan sitä, mitä ratkaisuja teknologia voi tarjota tulevaisuudessa. 

OHJELMA 

 
14.30 Tervetuloa
Jarmo Eskelinen, toimitusjohtaja, Forum Virium Helsinki 
 
14.35 Ikääntyminen ja kotona asumisen tukeminen
Juha Jolkkonen, osastopäällikkö, Helsingin kaupungin sosiaali- ja terveysvirasto, erikoislääkäri, EMBA 
 
14.50 Liiketoimintamahdollisuudet terveysteknologiassa
Riikka Paasikivi, INKA-ohjelma valmistelija (Tulevaisuuden terveys -teema), Centre for Health and Technology, University of Oulu
 
15.10 Tulevaisuuden teknologiat ikääntyneille – avuksi kolmannet kasvatetut hampaat, itse ajavat autot ja robottihoitajat?
Elina Hiltunen, futuristi, kirjailija, kauppatieteiden tohtori, diplomi-insinööri 
 
15.45 Nordic Independent Living Challenge -haastekilpailu
Jarmo Eskelinen, toimitusjohtaja, Forum Virium Helsinki 
 
16.00–17.00 Verkostoitumista ja pientä suolaista 
 
Tervetuloa!


Aika: 01/08/2015 – 14:30 – 17:00 – 01/08/2015 – 14:30 – 17:00
Paikka: Helsingin messukeskus, Messuaukio 1, eHealth-lava

http://digiumenterprise.com/answer/?sid=1252028&chk=PWXBF7Q8

Lue myös